|
MARTTI
BRANDT
Lehtikuvia
1957-1994
20.10.-7.11.2004
Urho Kekkonen kiipeämässä palmuun Tunisiassa
vuonna 1965.
Neuvostoliiton vallankumouksen 50-vuotisjuhlan paraati Moskovassa
vuonna 1967. Seitsemän hunnun tanssi Lieksan
markkinoilla vuonna 1973.
Mauno Koivisto ja Erich Honecker metsälounaalla Rengossa
vuonna 1981.
Tapio Korjuksen voitonjuhlat Lapualla vuonna 1988.
Martti Brandtin valokuvat tuovat lähihistorian välähdyksinä
silmiemme eteen,
palauttavat mieleen tapahtumat ja tunnelmat.
Brandt kuuluu suomalaisen kuvajournalismin kärkikaartiin.
Hänen takanaan on pitkä ja monipuolinen lehtikuvaajan
ura. Kuvausmatkat veivät hänet valtiovierailuille
ja maailman kriisipesäkkeisiin, Koillismaan asutustilallisten
luokse ja Helsingin asunnottomien pariin. Hän on
kuvannut sekä juhlaa että arkea, sekä menestyjiä
että syrjäytyneitä. Tärkeä aihe ovat
myös lapset, joita Brandt on kuvannut herkkyydellä
ja lämmöllä yhtä hyvin syrjäseuduilla
kuin pääkaupungin kaduillakin. Hän ottaa kuvillaan
hienovaraisesti kantaa suomalaisen yhteiskunnan ja muunkin
maailman epäkohtiin, mutta aina hänen tummansävyisistä
kuvistaan henkii myötätunto ja ymmärtämys
kuvattavia kohtaan. Brandt sanoo pyrkivänsä olemaan
rehellinen sekä kohteilleen että itselleen.
Brandtin valokuvia on aikaisemmin ollut esillä mm. näyttelyissä
Reportaasikuvia arabimaistaja Lapsi ja kaupunki vuonna 1973
sekä Suomenlinna ja suomenlinna-laisia vuonna 1979. Hänen
kuviaan oli mukana myös näyttelyissä Stadin
nuoret (Helsingin kaupungin taidemuseo, Tennispalatsi 2000)
ja Kuvajournalismin kulta-aika (Forum Box 2002). Vuonna 2003
julkaistiin hänen tuotantoaan esittelevä teos Martti
Brandt - Lehtikuvia 1957 -1994.
Näyttelyä ovat tukeneet Patricia Seppälän
säätiö ja Lehtikuvaajarahasto.
Kuva:
yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997,
akvatinta, fotoetsaus.
|
|

Lapsia Kainuussa, 1965
Neuvostoliiton vallankumouksen
50-vuotis-
juhlaparaati, Moskova
1967
Joensuun Elli, rautateiden matkaaja, Helsinki 1972
|