Kyllikki Haavisto, Köyhien kaupunki, maanantai, 2010, akvarelli sametille, 98 x 100 cm

Vähän aikaa

"Yhdistän näyttelyssäni kahta eri tekemisen tapaa. Toisessa maalaan akvarellilla sametille. Vesivärit aikaansaavat pehmeän, lähelle tulevan vaikutelman ja maalaamisen tyyli on melko klassinen, mutta sen vastapainoksi teosteni aiheet ovat etäännyttäviä, kuten esimerkiksi neuvottelupöydät tai turvamiesten koreografia. Toinen työskentelymenetelmä on minulle jo useiden vuosien ajalta ominaisempi, maalausta tiukalla öljyvärillä ja hahmottaen ääriviivamaisesti. Näissä öljyväritöissä käytän pohjamateriaalina kirkasta vahakangasta. Öljyä öljylle siis, varsinaisia ekotöitä.

Harhan yhteneväisyys I – III -kuvissa ideana on, että jos oikein tarkasti, tai oikein kaukaa katsoo, niin asiat näyttävät samanlaisilta. Porauslautta saattaa näyttää yhtä runolliselta ja herkältä kuin kalan evät ja maailman ylivoimaisesti eniten saastuttava maa voi sekin näyttää ihanalta saarelta, kallisarvoiselta korulta tai harvinaiselta korallilta. Paljon siis riippuu myös siitä, miten asiat esitetään. Tämän sarjan kuvissani on varmasti vaikutteita ihailemaltani maalarilta Jan Dibbetsltä. Erityisesti minua puhuttelevat hänen varhaisemmat arkkitehtoniset, kauniit sekatekniikkamaalaukset, joissa kuvapinnan keskiöön sijoittuva kohde on kuvattu konepiirustusten tarkkuudella ja hienoilla valööreillä.

Yläotsikon voi ehkä yhdistää globaaliin huoleen maailman tilasta. Varsinkin, kun monet nyt esillä olevista töistäni niin vahvasti viittaavat luonnon saastumiseen tai katastrofeihin. Minulle ajan kulumiseen pohjaava teema ei kuitenkaan ole kovin syvällinen. Ei hätähuuto luonnon puolesta, vaikka se ehkä olisi fiksumpaa ja varmasti aiheellista, ei kerskakulutuksen paheksuntaa, eikä oikeastaan väkivallan esiintymistä ja sen uhkaa keskuudessamme päivittelevää. Mehän olemme ihmisiä, mitä muuta voi odottaa?

Tuo lause on alkanut minua ympäröidä ja sen myötä tavattomasti ärsyttää. Kaikkialla alati hoetaan kyseistä sanaparia milloin missäkin yhteydessä. Tätä näyttelyä tehdessä olen itsekin käyttänyt sitä tajuttoman monta kertaa. Ja tottahan se on, aikaa on aina tai useimmiten liian vähän. Mutta maailman tilaan nähden en usko, että maalaus paljonkaan voi asioita muuttaa ja siksi toivon, että teosteni sisällöllinen sävy olisi vain toteava ja tasapainossa, tyyliin tätä kurjaa kyllä tapahtuu, mutta hei, tapahtuu myös tällaista kivaa.

Ja jos tekemäni ja nyt esillä olevat kuvat uhkaavat kuitenkin painua sinne kurjuuden suohon, niin toisaalta, löytyy myös hyviä puolia, sillä tämä näyttely ei ole esillä, eikä sen katsomiseen mene kuin vain vähän aikaa."

Kyllikki Haavisto

 

Kyllikki Haavisto, Pysyvä menettämisen tunne, 2010, akvarelli sametille, 85 x 100 cm