
Teos: Anni Henriksson, "Ilmassa",
2009, puuvärikynäpiirros
"Kävelin ensimmäistä kertaa asfaltilla
paljain jaloin ja sen lämpö levisi koko vartaloon.
Herkät
jalkapohjat koskettivat maata kuin kädet. Istuttiin laiturilla
joka ajelehti köyden päässä kuin lautta
keskellä kaislikkoa. Palatessani koti näytti pienemmältä
kuin muistin. Valoisalta. Hetken olin kevyt, sitten samat
ajatukset palasivat.
En ole koskaan taipunut huolettomuuteen. Onnen hetket ovat
ohimeneviä. Näidenkin teosten piirtämisen aloitin
talven harmaudessa. Silti niissä kuljetaan hitaasti kohti
kesää ja valoa. Entä jos unohtaisin kannatella
taakkojani? Jos olisin painoton ja vapaa kuin ilmaan levähtävä
keltainen kangas?
Unelma huolettomuudesta
kertoo hetkistä, joiden soisin olevan kevyempiä."
Anni Henriksson
Kiitokset: Näyttöapurahalautakunta, Oskar Öflundin
säätiö, Paulon säätiö ja Suomen
Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto
Taiteilijan
cv
Yläkuva:
yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997,
akvatinta, fotoetsaus.
|