|
Kokemuksia olemisesta.
Tilan täyttämisestä ja kohtaamisesta.
Tunteiden näkymisestä. Näkyvänä olemisesta.
Altistumisesta ympäristölle ja läheisille.

Teos:Eija
Isojärvi, "2.9.", 2009, akvarelli käsintehdylle
pellavapaperille.
Olen ajatellut ihmisen
painoa maan päällä. Kuinka paljon painoa kehoni
antaa maapallon pinnalle kannettavaksi. Tilan, jonka kehoni
vie tästä avaruudesta voi mitata painona, mutta
se on paljon muutakin.
Usein etsimme painottomuuden tilaa, keveyttä, ilmassa
leijumisen tunnetta. Haluamme irtaantua maasta ja samalla
kadottaa fyysisen olemassaolon todellisuuden. Toisaalta haluamme
olla vahvasti yhteydessä maahan ja tuntea sen että
todella olemme olemassa.
Painon kokemus on mielestäni tunnetta. Silloin kun haluamme
irtaantua maasta ja tästä todellisesta fyysisestä
painosta matkaamme tunteiden kanssa.
Kosketus iholla on läheisyyttä ja painon siirtymistä.
Se voi olla maasta irrottavaa ja keventävää.
Kosketus voi myös tuoda mukanaan voimakkaan painoa lisäävän
kokemuksen.
Painon tunne liittää meidät vahvasti paikkaan
jossa olemme, joka liittyy olemiseen tässä.
Meillä on kokemuksia olemisesta ja olemme niistä
täysiä. Olenko täysi vai tyhjä tai jotain
siltä väliltä? Mikä on yhteys kokemuksista
siihen kehoon jota kannan. Kuinka me astumme sen painon kanssa,
siirrymme eteen, sivulle ja taaksepäin myös ylöspäin.
Ehkä emme mahdu omaan kehoomme pyrimme sieltä ulos,
ulkopuolelle ja siirtymään toiseen kehoon.
Pyrimme lähelle toista sitä kautta yhteyteen ja
samuuteen jotta emme olisi yksin. Olemalla yhdessä lähellä
toisiamme ja painoamme siirtäen jätämme jälkiä
ympäristöömme ja läheisimpiimme.
Maalauksia työstäessäni minulla oli käytössä
ystäviltäni saadut valokuvat. Niiden herättämien
tunteiden avustamana pääsin tutkimaan ajatuksiani.
Maalaukset saivat muodon mahdollisimman irtonaisen ja vapaan
intuition kautta, sen hetken viemänä.
Lämmin kiitos ystävilleni kun annoitte kuvanne katseltavakseni.
Eija Isojärvi

Teos: Eija Isojärvi,
"6.12.", 2009, akvarelli käsintehdylle pellavapaperille
YHTEISTEOS

Kuvassa tanssitaiteilija
Ronja Verkasalo ja Eija Isojärven teokset.
Kuva: Timo Laitala
Kuvassa tanssitaiteilija
Ronja Verkasalo ja Eija Isojärven teokset.
Kuva: Timo Laitala
Näyttelykokonaisuuteen kuuluu
yhteisteos tanssitaiteilija Ronja Verkasalon kanssa. Yhteistyömme
sai alkunsa kesänäyttelystä Purnussa 2007.
Silloin Ronja Verkasalo tanssi kontaktissa isoihin "Solu"
veistoksiini ja hän oli myös pukeutunut yhteen teokseeni.
SIIRTYMIÄ -näyttelyn teos on syntynyt keskustelujen
pohjalta ja toistemme työskentelyn seuraamisesta.
Ihon hauraus, hengittävyys, ajallisuus.
Iho rajapintana
tai aistivana elimenä.
Ruumiin paino,
muistin paino. Kuolleen ihon irtoaminen.
Ajattelen elefanttimiestä, nahan luomista, luopumista.
Tulen ihon alle, kuoriudun. Kenen nahkoihin asetun?
Ronja Verkasalo
Esitykset:
la 4.4., su 5.4., su 12.4., la 18.4. ja su 19.4. klo 14.00
Kiitos Näyttöapurahalautakunta,
Alfred Kordelinin säätiö

Teokset:
Eija Isojärvi: "8.10.", 2009, akvarelli käsintehdylle
pellavapaperille ja "Pukuja", 2009.Kuva: Timo Laitala

Teos:
Eija Isojärvi, "Siirtymä I", 2009, pellavakuitumassa.
Kuva: Timo Laitala

Teos:
Eija Isojärvi, "Siirtymä II", 2009, pellavakuitumassa.
Kuva: Timo Laitala

Teokset:
Eija Isojärvi, "Siirtymä I" ja "Siirtymä
II", 2009. Kuva: Timo Laitala
EIJA
ISOJÄRVI - Suomen kuvataiteilijoiden verkkomatrikkeli
Yläkuva:
yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997,
akvatinta, fotoetsaus.
|