| 
Teos:
Maria Kausalainen, "Utek", 2011, serigrafia,
akryyli. Koko 58,0 x 66,0 cm
Tervetuloa näyttelyyn
ja keskustelemaan näyttelyn herättämistä
ajatuksista taiteilijan kanssa sunnuntaina 29.5. klo
14.
Salida- fuite- exit näyttelykokonaisuuden kuvamateriaali
Galleria G:hen syntyi yhteistyössä Kyläsaaren
pakolaiskeskuksen lasten kanssa. Vuoden 2010 aikana
pidin keskuksen lapsille taidepajoja, joissa heillä
oli mahdollisuus pukeutua erilaisiin rooliasusteisiin
ja tulla kuvatuksi näissä asusteissa. Roolileikkeihin
osallistuneet lapset saivat kuvansa työpajan lopuksi
itselleen. Omalta osaltani työskentely kuvamateriaalin
kanssa jatkui leikkien jälkeen pitkään.
Muotokuvat vedostin neliväriserigrafiana.
Teoksissani
valokuvan ja grafiikan tekniikoiden raja on häilyvä
ja lopullinen vaikutelma voi johtaa mielikuvaan maalauksista.
Vedokset ottavat kantaa muotokuvaperinteisiin erityisesti
renessanssimaalauksiin asentojen, värien ja kuvapinnan
kautta, mutta myös poptaiteen traditioihin tekniikkansa
välityksellä. Näyttelyn nimi, kolmella
eri kielellä ulospääsy, kuvaa lasten
todellista matkaa maasta toiseen, myös ulkopuolisuutta
ja pakopaikkaa leikissä, muuntautumisessa. Kuvavalinnoissani
nostin esille herkkiä katseita ja vakavia hetkiä,
joita ei ole helppo sivuuttaa leikkiin vedoten. Muotokuvaperinne,
jossa halutaan korostaa ja arvostaa henkilön elämänuraa
tai muuta erinomaisuutta toisiin ihmisiin nähden
on koettavissa ja kyseenalaistavissa teosteni äärellä.
Työskentelen eri tekniikoilla riippuen projektista.
Käytän taidegrafiikan keinoja painaessani
valokuvaa nelivärisenä sekä teoksissa,
joissa on perusteltua jäljen tai eleen vuoksi käyttää
painotekniikkaa. Arkipäivän esineet ja kalusteet
sekä valokuvavedokset, video yhdistyvät installaatioissani.
Projektini ovat käsitelleet perhettä, lapsia
ja arkea, asioita, jotka ovat lähellä omaa
elämääni suurperheen äitinä.
Olen hyvin kiinnostunut elämäntarinoista ja
historiasta. Peilaan useissa teoksissani yhteiskunnan
ja sen arvomaailman muutoksia.
Näyttelyä ja työskentelyäni tällä
matkalla ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö
ja Valtion näyttöapurahalautakunta.
Samaan aikaan SALIDA, FUITE, EXIT, näyttelyni kanssa
on esillä teokseni Luvattu maa Galleria Fafassa
osana Kuvataideakatemian kevätnäyttelyä.
Luvattu maa myös käsittelee pakolaisuuden
aihepiiriä.
Kuvataiteilijamatrikkeli

Teos:
Maria Kausalainen, "Fuga", 2011, serigrafia,
akryyli. Koko 54,0 x 46,0 cm

Teos:
Maria Kausalainen, "Flucht", 2011, serigrafia,
akryyli. Yksityiskohta 2-osaisesta teoksesta. Koko 58,0
x 78,0 cm ja 58,0 x 63,0 cm.

Teos:
Maria Kausalainen, "Sizinti", 2011, serigrafia,
akryyli. Koko 78,0 x 100,0 cm
|