|
SATU
KIURU
Liikkuvaa
grafiikkaa
1.6.-23.6.2005
" Kuvaan töissäni
usein asioita ja tunnetiloja, joita en itsekään
vielä välttämättä tiedosta. Usein
huomaan palaavani samojen kuva-aiheiden pariin yhä uudelleen.
Hevonen on kulkenut pitkään töissäni eräänlaisena
arkkityyppinä tai tunteitteni alkueläimenä.
Viimeisimmissä töissäni olen pohtinut sekä
aikaa että yksinäisyyttä, jonka jokainen kokee
omalla tavallaan: joillekin se on ylellisyyttä, toisille
loppumattoman tuntuista ja pelottavan lohdutonta. Ihmiset
takertuvat aikaan (nuoruuteen) ja aikansa eläneisiin
ihmissuhteisiin, koska pelkäävät hiljaisuutta
ja yksinäisyyttä; siellä voi kohdata pahimman
vihollisensa - itsensä.
Olen kiinnostunut liikkuvan- ja still-kuvan välimuodoista.
Olen tutkinut grafiikassani ajan kulumisen tunnetta sekä
sarjallisena liikkeenä että etenevän kerronnan
keinoin. Haluan laajentaa grafiikan perinteisiä rajoja
ja tehdä grafiikastani liikkuvaa ja liikkuvasta kuvasta
grafiikkaa. Videoteoksissa minua kiinnostaa kliinistä
dokumenttikuvaa enemmän kuvallinen änkytys ja hidas
minimalistinen liike. Haluan tehdä kuvia joiden äärellä
voi vaipua omiin haaveisiinsa ja ajatuksiinsa – ja päästä
siten ehkä lähemmäs itseään."
Satu Kiurun näyttely on osa Summer Light City - näyttelyprojektia.
Kuva:
yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997,
akvatinta, fotoetsaus.
|
|

Ikiaikainen tervehdys
2004, video still

Toiminta, 2004,
video still
|