| 
Teos: Pia Kousa, " EINE LEBENSGESCHICHTE AUS DEM WALDE
, IV ", 2012, pigmenttivedos, fotosec. Koko: 40 x 40cm.
Näyttelyn
valokuvateokset liikkuvat toden ja sadun rajapinnalla, kaksi-
ja kolmiulotteisuuden välillä. Teoksissa luonto
ja metsä on kuvattu ja esitetty todellisena, sekä
samaan aikaan sadunomaisena, keinotekoisena ja fiktiivisenä,
tarinoilla, kertomuksilla ja mielikuvilla latautuneena. Mikä
on totta ja mikä tarua, mikä todellista luontoa
ja mikä kertomusta siitä?
Pia Kousa (s. 1977) on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi
Kuvataideakatemiasta.
Lähtökohdan
hänen taiteellisessa työssään muodostavat
mediakulttuurin ja elävän kuvan historian erilaiset
keksinnöt, arkaainen teknologia ja esitysperinteet.
Useimmiten hänen
teoksensa koostuvat valokuvista jotka useampaan tasoon läpikuultavina
kerroksina sijoitettuina muodostavat yhdessä vaikutelman
kolmiulotteisuutta kohti avautuvasta kuvasta. Kousa on käsitellyt
teoksissaan mm. valokuvan, illuusion, jäljittelyn ja
todellisuuden suhdetta.
Viime vuosina hänen teoksiaan
on ollut esillä vuosittain yksityisnäyttelyissä
pääkaupunkiseudulla, sekä kansainvälisesti
esimerkiksi Carrousel du Louvren nykytaiteen messuilla Pariisisssa.
Näyttelyä on tukenut Uudenmaan taidetoimikunta.

Teos:
Pia Kousa, "Sarjasta LUONTOKUVIA, II / From the series
IMAGES OF NATURE, II, 2011/2012, pigmenttivedos, fotosec.
Koko: 40 x 95 cm.

Teos:
Pia Kousa, "Sarjasta LUONTOKUVIA, I / From the series
IMAGES OF NATURE, I", 2011/2012, pigmenttivedos, fotosec.
Koko: 40 x 60 cm.
|
|
|