Etusivu Tietoa toiminnasta Taiteilijat Myyntikokoelma Kannatusjäsenet Taidegrafiikka



Edelliset näyttelyt »
Tulevat näyttelyt »
Näyttelyhaku »

ETUSIVULLE »

Päivi Lempinen

12.5.-30.5.2004

Päivi Lempinen on taidegraafikko, joka yhdistelee oivaltavalla tavalla uusia
aineksia aikaisempien teostensa muotoihin ja teemoihin. Näin hänen teoksissaan on kiinnostavalla tavalla nähtävissä sekä uutta että vanhaa, rinnan ja lomittain. Lempisen tuoreimmissa vedoksissa ovat mukana tutut sinisävyiset, veteen liittyvät luonnonilmiöt, rankkasateet ja vedenpaisumukset sekä udusta tai sateen keskeltä kohoavat tornit ja talot. Uutta ovat metsät ja kasviaiheet, lehdet ja köynnökset, jotka ovat ikään kuin liimautuneet tornien ja talojen pinnalle. Uutta ovat myös ruskeat ja punertavat värisävyt.

Runsaat kymmenen vuotta sitten Lempinen kiinnostui Euroopan itäisestä, bysanttilaisesta kulttuurista. Hän lähti sekä grafiikassaan että maalauksissaan liikkeelle ikoneista, otti niistä mukaan rakennukset, kaupungit ja tornit, mutta jätti henkilöhahmot pois. Tuloksena oli autioita, unenomaisia fantasiamaisemia, joissa samalla on myös vahva kolmiulotteinen, miltei veistoksellinen vaikutelma. Idästä ovat peräisin Lempisen uusienkin teosten rakennusten muodot, mutta nyt entistä kauempaa, muslimien ja buddhalaisten kulttuurista. Yksi lähtökohdista on intialainen sakraalirakennus, stupa, alunperin muistomerkki ja hautamonumentti. Se on tiilestä muurattu puolipallon muotoinen rakennus, jonka huippuna on usein kapea torni. Taiteilijan mukaan stupan muoto on ideaalimuoto ja sen eri osilla on omat symboliset merkityksensä.

Päivi Lempisen torneilla ja rakennuksilla on aina ollut tiettyjä inhimillisiä piirteitä. Syvyyspsykologian mukaan talo onkin tärkeä unisymboli: se mitä "talossa" tapahtuu, kertoo siitä mitä ihmisessä itsessään tapahtuu. Tätä kautta mukaan tulee annos huumoria. Mutta lopulta teokset tarjoavat myös fantasiamatkan sekä katsojalle että taiteilijalle itselleen. Ja kuten matkoilla aina, vastaan tulee myös yllätyksiä. Se miten värit sekoittuvat useiden painokertojen seurauksena, on Lempisen mukaan miltei aina yllätys.

Seppo Heiskanen


 

 

 

 

 

Kuva: yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997, akvatinta, fotoetsaus.

 

Lempinen 1
3.ITÄ, 2004
akvatinta, pehmeäpohja

Lempinen 2
1.Meri, 2004
akvatinta, kuivaneula

Lempinen 3
Obeliski, 2004
akvatinta, pehmeäpohja, kuivaneula

info@taidegraafikot.fi