Irmeli Mäkilä

Maalauksia

7.11. - 25.11.2007

Irmeli Mäkilän maalauksiin syventyessään katsoja pääsee tekemään monenlaisiakin löytöretkiä. Katse pysähtyy erilaisten, joskus yllättävienkin, kuva-aiheiden kohdalle. Toistensa takaa esiin tulevat hahmot, muodot ja värikentät houkuttelevat katsetta syvyyssuuntaan, maalauspinnan taakse. Ja lopulta teokset vievät katsojan löytöretkelle myös taide- ja kulttuurihistoriaan.

Varhaisissa, parinkymmenen vuoden takaisissa maalauksissaan Mäkilä tukeutui suomalaiseen modernismin traditioon. Ilmaisu sijoittui esittävän ja abstraktin rajamaille. Teokset rakentuivat vapaamuotoisten värikenttien varaan, vaakasuorat linjat toivat mieleen maiseman. Väritys oli harmaan sävyistä, valo pohjoista valoa.

Lukuisat matkat Euroopassa ja erityisesti matkat Turkkiin muuttivat Mäkilän taiteen yleisilmeen. Värit räjähtivät voimakkaina esiin, mukaan tuli koristeita ja itämaista ornamentiikkaa sekä klassisten rakennusten yksityiskohtia. Taiteilija kertoo tämän prosessin olleen vapauttava kokemus, ja sen jälkeen joihinkin hänen teoksiinsa tuli ankarimpaan modernismiin kohdistuvaa ironiaa. Kaiken kaikkiaankin huumori on usein mukana Mäkilän taiteessa.

Mäkilän moniaineksiset maalaukset ovat eräänlaisia näyttämöitä, joiden elementit tuovat esiin sekä yksityisen että yhteisen kokemuksen maisemasta. Taiteilija panee rinnan kappaleen lapsuudenkodin ja nykyisen Pornaisten kodin pihapiiriä, antiikin rakennusfragmentin, vaikkapa pylvään, itämaiset ornamentit ja luontoaiheet. Abstraktit muodot kietovat kokonaisuutta yhteen. Mäkilän teoksissa on paljon katsottavaa.

Irmeli Mäkilä käyttää maalatessaan väripigmenttiä. Taiteilijan mukaan siinä on sama intensiteetti kuin perhosen siivessä. Ja sillä sivellyt värit hehkuvat ja hohtavat.


Seppo Heiskanen

Sinne ja  tänne, 2007, öljyväri, väripigmentti kankaalle

Kuva: yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997, akvatinta, fotoetsaus.

Aarre. 2007, öljyväri, väripigmentti kankaalle