Marjatta Nuoreva

Väreilyä

18.2.-7.3.2004

Marjatta Nuoreva kuuluu tunnustettuihin, arvostettuihin suomalaisiin taidegraafikoihin. Mutta hän onkin maalari. Se, mikä on jylhää ja myyttistä, terävää ja syvää hänen mustavalkoisessa grafiikassaan, on heleää ja avonaista hänen akvarelleissaan.

Vence 1999, Grez-sur-Loing ja Bretagne 2001, Ateena, Delfoi, Epidauros, Kythera ja Gerolimenas 2001-2002, Pariisi 2002. Valo luo varjon. joka tuo esiin muodon, jonka valo värjää. Valo on mielentilan synonyymi. Hetket ovat aurinkoisia ja positiivisia. Kaikki perustuu havaintoon, mutta kertoo sielun sisätilasta.

Aiemmassa metalligrafiikassaan taiteilija tavoitti hienosti meren ja rantakallioiden kontrastin kautta hiljaisen äärettömyyden. Nyt hän voi katsoa kaukaa ja läheltä nähdäkseen ilon ja yksinkertaisuuden. Pieni, pientä liikettä, väreilyä tai isohko käden vaatima liikkumatila.

Teokset ovat kuljetettavaa kokoa. Kuin 1800-luvun romantikkojen matka-askeissa ne ovat kulkeutuneet kotiin, mutta niistä puuttuvat myrskyt ja paheet, ne ovat vain täynnänsä - Luxe, calme et volupté, määritteli Matisse aikanaan - helpotusta ja rauhaa, valoisaa läsnäoloa. Marjatta Nuoreva todistaa lisäksi uusilla teoksillaan ettei matkaa edes tarvita.

Saariston sumu, aamun valo, päivän valo, illan valo, kuvat Taalintehtaan ikkunasta tai Tunhamnin saarelta keväällä ja syksyllä, kertovat samasta havainnon viitteellisyydestä ja tarkkuudesta.

Kuvat syntyvät impressiosta, mutta päätyvät kohti realismia. Impressio viittaisi hetkelliseen ja hauraaseen, mutta näihin siveltimenvetoihin, näihin värin laikkuihin on kätketty se sama jyhkeä perusmieli, joka aiemmin ilmeni taidegraafikon työssä. Vain pidättyneisyys ja suru on paljolti poissa. Kallionseinämiä, luotoja, saaria, vuoristoa, puita, taivasta, vuodenaikoja, laivoja, antiikin jumalten maisemia, oliivipuulehtoja tai vastarannan pientä pakkasta.

Aiheet eivät ole sanottavasti muuttuneet ollenkaan, mutta sanonta on.

Nuoreva tarvitsee kuviinsa keskeisaiheen, jonka äärellä hän sitten vapautuu havainnoimaan. Vapaus ei ole ylimalkaisuutta, se ei ole tehokeino, vaan keskittymistä. Aiheen edessä kuvataiteilija on aina yksin, vaikka kuva valmistuttuaan on muita varten. On tärkeää, että tämän hetken tuotannon sisäinen kurssinmuutos ja uuden tekninen haltuunotto tulee esille laveana niin kuin se on. Näyttelykokonaisuudessa on mukana mustavalkeita tai oikeammin sanoen seepianruskeita tussipiirroksia, jotka on tehty aidolla mustekalan musteella. Niiden välittömyys ja lennokkuus antavat nekin lisänsä kokonaisuudelle. Muutamat kookkaammat teokset tuovat rytmiä ja jäsennystä.

Mikä on seesteistä ja kaunista, ei synny ilman murrosta. Taiteilijan on katsottava eteenpäin. Taiteilija ei ole tuote. Hän on vapaa sielu, joka maksaa kalliin hinnan vapaudestaan, sillä hän on aina eksistenssin peruskysymysten äärellä, marginaalissa, tarkkailijana. Mutta tältä näköalapaikaltaan hän voi välittää osan siitä nautinnosta minkä työskentelystään ja intuitionsa kuuntelemisesta saa.

Marjatta Nuoreva on halunnut kuunnella omaa intuitiotaan ja halunnut uudistua. Näin taide tekee.

Kuva: yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997, akvatinta, fotoetsaus.

12.9.2003, akvarelli

22.9.2003, akvarelli