|
ANNE
TAMMINEN
Entity
- valokuvia ja heliogravyyreja
20.4.-8.5.2005
Osa Anne Tammisen näyttelyn teoksista on valokuvia, osa
on valokuvista grafiikan menetelmin jatkojalostettuja vedoksia.
Hänen teoksissaan kuvat fyysisistä tiloista kertovat
mielentiloista, paikoista, joita ei ole olemassa muualla kuin
ihmismielessä. Kaikki näyttelyn teokset perustuvat
Pariisissa ja sen lähistöillä kuvattuihin valokuviin.
Aiheena ei kuitenkaan ole Pariisi, vaan tasapainoinen, tulevaisuuteen
suuntautuva mielentila.
Nämä ovat kuvia henkisestä uuden rakentamisesta
ja uusille mahdollisuuksille avautumisesta. Tällaisen
rakentamisen aineksiksi kelpaavat sekä todelliset ja
kuvitellut asiat. Tämän metaforisen rakentamisen
yllä leijuu optimistinen henki: kuvissa on kyse myös
onnellisuuden tunteen kohtaamisesta. Ihminen itse rakentaa
oman sisäisen todellisuutensa, ja on vastuussa siitä.
Yksi näyttelyn avainteoksia on nimeltään Entity,
mikä tarkoittaa suomeksi sekä kokonaisuutta, olemusta
että tosiolevaista. Tämän teoksen yhteydessä
sen voi myös ymmärtää tarkoittavan ykseyttä.
Sommitelmaltaan symmetrisen, mutta kaksijakoisen teoksen hahmo
sopii hyvin kuvaamaan myös käsitteen sisäistä
ristiriitaisuutta: Jotta puhe kokonaisuudesta, tosiolevasta
tai ykseydestä olisi ylipäätään mielekästä,
sen perustana on oltava jonkinlaista jakautuneisuutta ja erillisyyttä.
Kyse olisi siten jonkinlaisesta tasapainosta ja yhteisyydestä
erillisyydessä.
Näyttelyyn kuuluvassa heliogravyyrin keinoin toteutetussa
teossarjassa tämä erillisyyden tasapaino saa kytkennän
romantiikan kuvaperinteeseen. Kuvien jännitteet syntyvät
monien teoksiin vaikuttavien ristiriitaisten voimien tuloksena:
Tamminen on kuvannut löydetyn, sattumanvaraiselle tapahtumiselle
alttiin kaupunkiympäristön täsmällisesti
sommiteltuna. Toisaalta taiteilijan pikkutarkasti tavoittelema
ilmaisullinen vaikutus riippuu heliogravyyrin osin ennakoimattomasta
työprosessista ja matkan varrella tehdyistä intuitiivisista
valinnoista. Kahdella värillä vedostettujen teosten
värien vuorovaikutus perustuu niiden mahdolliseen ykseyteen,
ja eri vedosten eri värien keskinäinen yhteispeli
muodostaa yhteisen kokonaisuuden.
Neljän kuvan ryhmiin sijoitetut värivalokuvat erilaisista
teollisuus-, työmaa- ja välitiloista taas muodostavat
yhteytensä sisällöllisen samankaltaisuuden
perusteella. Vastavoimansa kuvat hakevat toteutustavasta:
kuvat on painettu satiinikankaalle.
Käsitteellisestä haastavuudesta huolimatta kaikkia
tämän näyttelyn kuvia voi kuitenkin lähestyä
yksinkertaisimmalla mahdollisella kuvan katsomisen tavalla:
kuvittelemalla itsensä teoksessa näkyvään
maisemaan.
Anne Tamminen (s. 1973) on hämeenlinnalainen kuvataiteilija.
Hänen teoksensa perustuvat usein valokuvaan ja toisinaan
myös grafiikan eri menetelmin tapahtuvaan valokuvien
jatkotyöstämiseen. Tamminen on käyttänyt
teoksissaan harvojen osaamaa heliogravyyriä. Heliogravyyrin
ainutlaatuisena ominaispiirteenä pidetään sen
tarjoamaa laajaa sävyskaalaa, mutta sen käyttö
ei ole kovin yleistä menetelmän hankaluuden vuoksi.
Tammiselle menetelmän osittainen arvaamattomuus on sen
houkuttelevin piirre.

The Nonexistent,
2004-2005, lambdatuloste opaalikalvolle
Kuva:
yksityiskohta Tuula Lehtisen teoksesta Korusasetelma, 1997,
akvatinta, fotoetsaus.
|
|

Zone des hèsitations,
2005
(osa) kangastuloste
satiinille

Zone des hèsitations, 2005
(osa) kangastuloste
satiinille
|