Salon taidemuseo
Veturitallissa avautuu lauantaina 22.1.2011 yleisölle
Suomen taidegraafikoiden liiton kahdeksaakymmentä
toimintavuotta juhlistava näyttely Murrosikä.
Näyttely on avoinna 20.3.2011 saakka.
Murrosikä tutustuttaa katsojan tämän
päivän taidegrafiikkaan ja sen moni-ilmeiseen
rajankäyntiin maalaustaiteen, valokuvauksen,
installaatioiden tai veistotaiteen lähimaastossa.
Näyttelyssä on esillä grafiikan lisäksi
piirroksia ja maalauksia sekä veistoksia ja installaatioita,
yhteensä 24 suomalaiselta taiteilijalta.
Suomen Taidegraafikoiden liitto on murrosiässä
konkreettisesti vasta nyt, 80 –vuotiaana: taidegrafiikka
käy läpi jatkuvaa murrosvaihetta kun taiteilijat
etsivät taiteen tekemiseen uusia näkökulmia,
keinoja mennä eteenpäin, kasvua ja muutosta.
Taidegrafiikan kenttä on laajentunut uusien tekniikoiden
myötä ja taiteenlajien väliset rajat
murtuvat. Tämä tulee hyvin esille myös
Salon taidemuseon näyttelyssä.
Maija Albrecht
Anneli Hilli
Hanna Holma
Juha Joro
Reijo Kärkkäinen
Tuula Lehtinen
Teija Lehto
Hannamari
Matikainen & Krister Gråhn
Riku Mäkinen
Visa Norros
Pilvi Ojala
Sanna Pappila
Ari Pelkonen
Sami Pennanen
Antti Ratalahti
Anne Rossi
Jaakko
Rönkkö
Riitta
Rönkkö
Kaisu Sirviö
Anne Tamminen
Eeva Tiisala
Annu Vertanen
Hanna Westerberg
Näyttelyn
kuraattorina on toiminut valokuvataiteilija Stefan
Bremer, joka valitsi näyttelyyn 24 tekijää
yli 180 hakemuksen joukosta. Murrosikä on Salon
taidemuseon ja Suomen taidegraafikoiden liiton yhteistuotantoa.
Suomen Taidegraafikot ry. on 1931 perustettu valtakunnallinen
yhdistys. Jäseniä yhdistää graafisten
menetelmien käyttö taiteellisessa ilmaisussa.
Alun perin tavoitteeksi asetettiin taidegraafikoiden
aseman ja arvostuksen parantaminen sekä näyttelymahdollisuuksien
lisääminen sekä kotimaassa että
ulkomailla. Samat tehtävät liitolla on edelleenkin.
Se ajaa jäsentensä ammatillisia etuja ja
pyrkii parantamaan taiteilijoiden työskentely-
ja näyttelymahdollisuuksia. Se tiedottaa taidegrafiikan
ajankohtaisista asioista sekä omalle jäsenkunnalleen
että suurelle yleisölle. Liitossa on 361
jäsentä, joista 38 on kokelasjäseniä.
Tiedustelut:
info(at)taidegraafikot.fi, puh. (09) 700 285 01
Teksti: Salon taidemuseo

Teos: Kaisu Sirviö, "Sirkus
jätti kaupungin", 2010, kivilitografia.
Koko: 77 x 112 cm.
Suomen
Taidegraafikoiden juhlavuoden gallerianäyttelyyn
Jyväskylään on valittu Sanna Pappila
ja Ari Pelkonen
Kuraattori Stefan Bremer on valinnut Suomen Taidegraafikoiden
80-vuotisjuhlanäyttelystä Salon taidemuseosta
kaksi nuorta taiteilijaa juhlavuoden gallerianäyttelyyn
Jyväskylään syksyllä 2011. Näyttely
on avoinna yleisölle Galleria Harmoniassa 25.8-18.9.2011.
Molempia valittuja graafikoita yhdistää
rakkaus väreihin sekä se, että he tekevät
graafisin menetelmin uniikkiteoksia.
Ari Pelkosen (s.
1978) puupiirrokset ovat tavallaan perinteisen esittäviä,
mutta samalla unenomaisia. Hän luo kuvissaan
voimakkaita tunnetiloja, joissa läsnäolo
ja runollisuus yhdistyvät. Hänen puupiirroksensa
ovat maalauksellisia ja vasta lähempi tarkastelu
paljastaa valitun tekniikan.
Sanna Pappila
(s. 1986) on Salon Taidemuseon Murrosikä -näyttelyn
taiteilijoista nuorin. Hänen monotypioissaan
hehkuvat värit. Teokset muodostavat keskenään
vuoropuhelun: muotojen ja värien kesken syntyy
dialogi. Pappila tuntuu työskentelevän intuitiivisesti
ja hänen teoksensa ovat sekä intiimejä
että rentoja.
Lue
lisää...