Taidegrafiikka

/ Suomen Taidegraafikot ry

Mitä taidegrafiikka on

Taidegrafiikka on yleisnimitys menetelmille, joissa erilaisilta painolevyiltä vedostetaan kuva paperille tai muulle materiaalille. Grafiikka-nimitys tulee kreikankielen sanasta grafein, eli kaivertaa, piirtää, kirjoittaa.

Taidegrafiikka kehittyi kun taiteilijat ottivat käyttöönsä teollisia painomenetelmiä ja omaksuivat ne taiteen käytännöiksi. Nykytaiteessa taidegrafiikan perinteiset tekniikat ovat edelleen moninaistuneet uusien teknisten mahdollisuuksien myötä. Etenkin valokuvan vaikutus nykytaidegrafiikkaan on suuri. Myös tietotekniikan kehitys on luonut uusia vedostusmahdollisuuksia. Taidegrafiikka voi rikkoa rajoja. Graafinen teos voi olla myös käsitteellinen tai epämateriaalinen.

Taidegrafiikan menetelmät ja tekniikat

Taidegrafiikan menetelmät jaetaan perinteisesti neljään eri ryhmään sen mukaan, mihin osaan laatasta painoväri jää ja miltä se siirtyy painettaessa paperiin. Taidegrafiikan menetelmien pääryhmät ovat: kohopaino-, syväpaino-, ja laakapainomenetelmät sekä serigrafia. Pääperiaatteena on, että jokainen vedos on itsenäinen taideteos. Taidegrafiikka ei jäljennä olemassa olevaa taideteosta.

Kohopainomenetelmissä kuvan painavat osat ovat koholla. Se mitä ei haluta painaa, kaiverretaan pois. Kohopainotekniikoita ovat puupiirros, linoleikkaus ja puukaiverrus.

Syväpainomenetelmissä viivat on kaiverrettu tai syövytetty laatan pintaan syvennyksiksi. Vedostaessa väri siirtyy näistä syvistä osista paperiin. Syväpainotekniikoita ovat kuparikaiverrus, kuivaneula, mezzotinto, viivasyövytys (etsaus), pehmeäpohja ja akvatinta. Syväpainotekniikoihin kuuluvat myös valokuvapohjaiset tekniikat fotogravyyri (heliogravyyri) ja fotopolymeeri, sekä näiden lisäksi carborundum ja collagrafia.

Laakapainomenetelmissä painopinta on tasainen. Painopinta käsitellään paikoin väriä vastaanottavaksi ja paikoin sitä hylkiväksi. Laakapainotekniikoita ovat kivilitografia ja offset-litografia.

Serigrafia eli silkkipaino perustuu painokehykseen pingotetun kankaan värinläpäisyyn. Jotta väri läpäisisi seulakankaan vain halutuista paikoista, voidaan esteeksi leikata maski tai vaihtoehtoisesti valottaa kuva filmiltä seulalle.

Pigmenttitulostimien käyttö taidegrafiikassa on yleistymässä. Digitaalisia työvälineitä käyttämällä taiteilija tulostaa kuvansa arkistokelpoisilla pigmenttimusteilla paperille tai muulle materiaalille.

Monotypia tuottaa uniikin vedoksen. Monotypia vedostetaan väritetyltä painopinnalta, johon ei ole tehty kuvaa toistavia aihioita.

Taidegrafiikan vedossarjat ja vedosmerkinnät

Taidegrafiikan menetelmät mahdollistavat sarjojen vedostamisen. Vedossarjan vedostaa joko taiteilija itse tai taidegrafiikan käytäntöihin perehtynyt ammattivedostaja.

Taiteilija vahvistaa sarjanumeroinnilla ja signeerauksella jokaisen hyväksymänsä vedoksen. Vedoksia vedostetaan ennalta päätetty määrä, vedossarja. Vain onnistuneet vedokset viimeistellään vedosmerkinnöin. Yleisten vedosmerkintöjen lisäksi taiteilija voi käyttää myös omia merkintätapojaan.

Numerointi ei viittaa vedosten arvoon tai vedostusjärjestykseen, vaan kertoo, montako kappaletta sarjasta on tehty. Vedoksia voi olla yksi tai jopa useita satoja, riippuen käytettävästä tekniikasta ja halutusta vedosmäärästä. Nykyisin on yleisempää tehdä pieniä kuin suuria sarjoja. Taidegrafiikan sarjallisuudesta huolimatta jotkut taiteilijat ottavat teoksestaan vain yhden vedoksen, ja tämä uniikkivedos merkitään yleensä 1/1.

Yleisimmät vedosmerkinnät:

T.p.l’a (Tirée par l’artiste) tarkoittaa että vedos on taiteilijan itsensä vedostama. Merkintä löytyy yleensä vedoksen vasemmasta alareunasta vedosnumeron vierestä. Jos merkintää ei ole, on vedostustyön tehnyt taidevedostaja.

E.v. (Edition variée, Edition variable) tarkoittaa, että vedossarja on vaihteleva. Sarjan vedokset voivat poiketa toisistaan esimerkiksi väreiltään tai niissä on voitu käyttää yksilöllisiä työvaiheita vaihtelun aikaansaamiseksi.

E.A. tai A.P. (Épreuve d’artiste / Artist’s Proof) on varsinaisen sarjan lisäksi painettu taiteilijan sarja. Sen kappalemäärä on yleensä 10 % varsinaisen sarjan määrästä.

H.C. (Hors Commerce) tarkoittaa myynnin ulkopuolella olevaa. Nämä vedokset ovat yksityiseen käyttöön tehtyjä, eivät myyntiin tarkoitettuja. H.C.-vedoksia voi olla varsinaisen sarjan lisäksi muutamia.

Lopuksi

Tässä lyhyessä esittelyssä olemme kirjanneet taidegrafiikan yleisimmät menetelmät ja käytännöt. Nykytaidegrafiikka on jatkuvassa muutoksessa ja taidegrafiikan tekniset mahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset. Usein taidegrafiikan tekniikoita yhdistetään kuvataiteen muihin ilmaisukeinoihin. Taidegraafikot käyttävät menetelmiään monipuolisesti ja vapaasti.

Suomen Taidegraafikot ry on luotettava taidegrafiikan asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä taidegrafiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Yksityiskohtaista tietoa taidegrafiikasta ja taidegrafiikan tekniikoista löytyy alan kirjallisuudesta.

Kirjallisuus:

Puupiirros
Puupiirroksen taito. Öljyväripuupiirros ja japanilainen vesiväripuupiirros. Moilanen Tuula, Laitinen Kari, Tanttu Antti (1999). Taideteollinen korkeakoulu.
Puupiirros. Askola, Vilho (1982). Luova Grafiikka ry.
Metalligrafiikka
Syväpaino – metalligrafiikan uudet ja perinteiset menetelmät. Lehtinen Tuula (2010). Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.
Litografia
Taidelitografia: Kivipiirros, offsetlitografia. Karjalainen Juho, Söderlund Kenneth (2001). Taideteollinen korkeakoulu.
Kivipiirros/ Litografia. Karjalainen Juho (1984). Luova Grafiikka ry.
Serigrafia
Monipuolinen serigrafia: työvaiheet, välineet, materiaalit. Lehtinen Jukka, Mörö Reijo, Reijonen Olli (2002). Taideteollinen korkeakoulu.
Silkkipaino/ Serigrafia. Kanerva Raimo, Koskela Matti (1979). Luova Grafiikka ry.
Fotogravyyri
Polymer Photogravure – A New Method for Photographers and Graphic Artists. Eskola Taneli, Holopainen Kari (1996). Taideteollinen korkeakoulu.
Gravyyrioppi. Syväpainotyötä valokuvaajille ja taidegraafikoille. Eskola Taneli, Holopainen Kari. (1995) Musta taide.
Paperin valmistus
Käsintehty paperi. Moilanen Tuula (2001). Kustannusosakeyhtiö Taide.
PAPERIA! Lyhyt johdatus paperin historiaan ja valmistusmenetelmiin. Putkonen Väiski (1995) Otatieto Oy.

Yleisteoksia
Kansallista vai modernia: taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää. Anttonen Erkki (2006). Valtion taidemuseo.
Grafiikka: tekniikkaa ja taidetta. Malme Heikki (2002). Ateneumin taidemuseo.
Vedostuksia. Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta. Nyrhinen Tiina, Väisänen Hannu (2003). Kustannusosakeyhtiö Otava.
Maailmankuvan Heijastumia. Euroopan grafiikan mestareita Rembrandtista Goyaan. Toim. Harju Virpi (2006). Valtion taidemuseo, Sinebrychoffin taidemuseo.