25.9.–21.10.

Kuva Titus Verhe

MUOTOKUVIA – HELMINAUHASSA

Kiinnostuin juuristani ja löysin äitilinjan – helminauhan.
Esiäitien kuvitteellisessa muotokuvahelminauhassa kuvaan ihmisen olemusta intuitiivisesti. Haen niihin jotain tuttua tunnetta.
Samalla pohdin myös aikaa ja ajan olemusta 1500-luvulta 1900-luvulle. Myös paikkakunnalla on merkitystä mielikuvan muodostamiseen. Koen, ettei ajalla ole merkitystä äitiyteen. Samanlaisia olemme nyt kuin esiäitimmekin, lapsistaan huolehtivia ja murehtivia äitejä.

Väreillä ja muutamalla muotoelementillä loin vaikutelman kauan sitten eläneen ihmisen kuvitteellisesta muodosta. Ihmisen kuvaamisessa tärkeänä pidän kokonaisvaltaisen vaikutelman luomista, enkä niinkään näköisyyttä, joka ei tässä tapauksessa olisi ollut mahdollistakaan.

Monotypia on maalauksellinen ja sattumanvarainen tekniikka. Siksi se sopii aiheeseen hyvin tunnetta kuvamaan.
Sattumalla ja valinnoilla on myös sukupolvien ketjussa ja elämässä suuri merkitys.

Anneli Hilli