Maaliskuu 2016 – Tiina Jaakkola

/ Grafoteekin kuukauden taiteilija / Myyntikokoelma Grafoteekki

1.3.-27.3.

sadepäivän varjopieni

JAPANIKOIRAT

Viime vuoden hiihtolomalla olin Japanissa.

Jo syksyllä lentolippujen ostamisen jälkeen katselin japanilaisia puupiirroksia ja inspiroiduin taas (aina) niistä. Maisemista, tunnelmista ja tarinoista, mitä kuvista voi löytää. Minulla oli jo valmiina kartongille tehtyjä koiralaattoja, joiden seuraksi tein uusia laattoja. Käytin malleina, puupiirroskuvia ja raaputtelin erilaisia taustoja, kimonoita, sateenvarjoja jne. Sitten yhdistelin laattoja.

Yhdessä kuvassa on neljä eri laattaa painettu samaan aikaan: tausta, kimono, pää ja varjo. Kartonkigrafiikassa tämä on mahdollista, koska laatat ovat ohuita ja joustavia. Sadekuvaan on vedostettu myös oikea sinivuokko, kevään tuotos.

Tekniikkana on siis käytetty kartonkigrafiikkaa, liimausta, linoa ja telausta.

Tiina Jaakkola