25.4.-21.5.

Näyttelyni koostuu eläinaiheisista puukaiverruksista ja linoleikkauksista. Pienestä pitäen olen aina piirtänyt eläimiä. Niiden karvoitus ja muodot ovat aina olleet minulle kiinnostavampia kun ihmiset. Toinen puoli työhöni on ripaus huumoria. Elämä on usein totista, joten miksi taide ei voisi tuoda siihen valon pilkahdusta nokkelalla huumorilla.

Mukana näyttelyssä on muutama teos Huoneentaulu -projektistani. Olen tehnyt tutkimusta vanhoista huoneentauluista, niiden sanonnoista, ja kuvituksista. Ne koristivat ennen lähes jokaisen talon seiniä, ja monella on muistoja niistä. Halusin uudistaa tapaa, tekemällä vedoksia sanonnoista jotka iskivät minuun.  Kuviot ovat itse keksittyjä, vanhoja malleja kunnioittaen.

 

Mirka Hokkanen asuu Amerikassa perheensä kanssa. Hän valmistui Rockford Collegesta, Bachelor of Fine Arts tutkimuksella, 2002, ja University of Dallasista, Master of Fine Arts tutkimuksella, 2006. Hänen teoksiaan on ollut laajasti näyttelyissä ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. Näyttelytoiminnan lisäksi, Hokkanen opettaa taidegrafiikkaa, ja toimii kirjailijana ja kuvittajana.

Hokkasella on oma studio, Pica Doodle Press, jossa hän työskentelee. Hän käyttää eniten linoleikkaus- ja puukaiverrustekniikoita työssään. Hänen vedoksensa ovat useimmiten pieniä, helposti kuljetettavissa Suomen ja Amerikan välillä. Hokkanen on jäsen Suomen Taidegraafikot ry, Society of Wood Engravers (UK), Wood Engravers Network (USA), Southern Graphics Council International, Mid America Print Council, Society of Children’s Books Writers and Illustrators -järjestöissä ja hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa Amerikassa ja Suomessa.

 

Kotisivut: www.mirkah.com

Instagram.com/mirkahokkanen

Twitter.com/mirkahokkanen

Facebook.com/PicaDoodlePress