Essi Immonen

/ Näyttelyt /

Essi Immonen
Hazy Days
31.8.–25.9.2022

Mietin työtä, mietin lepoa. Käytössä olevia resursseja; minun ja muiden. Millä niitä mitataan, ja milloin voidaan todeta niiden olevan loppu? Mietin korjaamista ja korvaamista. Mietin Theseuksen laivaa* ja omien solujeni uusiutumista, polvessani olevan haavan paranemista. Keho kutoo uutta ihoa, revin sen vahingossa aina irti. Kuinka pitkään se jaksaa jatkaa tätä epäkiitollista uudelleenrakennustyötä?

Mietin lapsuuden kesiä, ajan kulumista ja kulumia, päälle kasautuvia kerroksia. Maan kerrostumat muuttuvat kiveksi maan sisällä paineessa tai kuumuudessa. Käykö niin myös muistoille?

Muutos tapahtuu niin hitaasti että sitä ei erota, mutta se on jo tässä. Jatkamme sopeutumista, uudistumista, kehittymistä ja kehittämistä. Muutumme toisiksi aika ajoin, muuttaen samalla myös kaiken ympäröivän.

Vatsa auki ja varaosat sisään** sanoi mies matkalla elinsiirtoleikkaukseen.
*Theseuksen paradoksi, eli säilyykö laiva samana, vaikka kaikki sen osat vaihdetaan yksi kerrallaan
**anekdootti Elossa24-sairaalasarjasta, K6J3

 

Essi Immonen (s.1995) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän viimeistelee kuvataiteen maisterin opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan osastolla. Viime aikoina Immonen on työskennellyt erityisesti muottien ja eri veiston tekniikoiden parissa, jotka hän haluaa nähdä osana jatkumoa painamisen, painautumisen ja jälkien jättämisen teemoihin. Esimerkiksi näyttelyssä esillä olevia kipsireliefejä Immonen kutsuu monotypioiksi, sillä savilaatan ja valetun kipsin välinen vuorovaikutus muistutti painolaatan ja paperin välistä suhdetta.

 

I think about work, I think about rest. The resources at hand; mine and others’. I think about fixing and replacing. I think about the ship of Theseus* and my own cells regenerating, the healing wound on my knee. My body keeps weaving new skin, I accidentally always rip it off. How long can it go on with this thankless rebuilding task?

I think about childhood summers, time passing, the wear and tear, the layers piling up. Stratum turns into rock under pressure or heat inside the earth. Does the same happen to memories over time?

Change happens so slowly it’s impossible to see, but it’s already here. We keep on adapting, regenerating, evolving and developing. Renewing ourselves completely from time to time, while also changing everything around us.

Belly open and spare parts in** said a man on his way to a transplant operation.
* a paradox of whether an object that has had all of its original components replaced remains the same object
** anecdote from the hospital reality Elossa24, S6E3


Essi Immonen (b.1995)  is a visual artist based in Helsinki. She is finishing her MFA degree in the University of Fine Arts in the printmaking department. Lately Immonen has worked especially with mold-making and other sculpting techniques, which she likes to view as a continuation to the themes of the imprint and mark-making. For example, she calls the plaster relief pieces in this exhibition ‘plaster monotypes’, as the act of pouring plaster over a clay plate, and so creating a negative imprint from the clay surface, reminded her of printmaking processes.

 

Näyttelyä on tukenut / Supported by