Iina Heiskanen
Joutilaan mietteitä
30.8.–24.9.2023
Syysmietteitä
Mitä tehdä jos ei ole mitään tekemistä?
Suurin osa ihmisen ahdistuksesta johtuu siitä, että hän ei pysty istumaan hiljaa huoneessaan, totesi Blaise Pascal.
Ihminen voi tuntea koko maailman menemättä ovesta ulos, sanoi Lao Tse.
Joten, voi ihan vapaasti ottaa kynän käteen, ja alkaa piirtää. Kyllä se siitä lähtee liikkeelle, se luova tanssi.
Kysymys on lähinnä siitä miten paljon lähtöruudusta saa irti ja mihin kaikkeen sitten venyy.
Sinänsä siinä ei ole mitään uutta, mutta sen saa helposti tuntumaan siltä, että kaikki on jotenkin uutta…
Maailma muuttuu, kaiken aikaa, alati – senhän tiedämme. Mutta universumissa täytyy olla jokin joka ei muutu.
Taidekuva on suhteessa siihen. Sehän on jo olemukseltaan stillkuva. Taulu ei liiku kuten kuva elokuvissa, eikä se yleensä hyökkää. Katsojan täytyy tulla kuvan luo, pysähtyä sen eteen, ja katsoa mitä ihmeellistä siellä seinällä oikeasti on – ja mitä omassa mielessä liikkuu!
Vaikeina aikoina täytyy keskittyä siihen mikä oli tehtävänä, ei muuhun.
”Vain olennainen on olennaista” sanoo tiibetiläinen opettajamme.
Kuvataide on vähintään yhtä paljon teema ja variaatioita kuin se on jotain kokoajan niin uuttauuttauutta -mikä on aika pakkomielteinen asenne, ja usein pelkkä klisee.
Mieleen nousee nuoruuteni suuri esikuva, Ad Reinhard, hänen taiteensa ja kuolemattomat dogmit ja teesit tositaiteen olemuksesta, ja muustakin.
”Seuraava vallankumous taiteessa tulee olemaan se yksi ja sama vanha vallankumous. Jokainen vallankumous kumoaa taiteen, joka on myös jotain muuta ja muuttaa sen taiteeksi, joka on taidetta vain omana itsenään.” – Ad Reinhardt
Kontemplatiivisen taiteen ystävänä ilahdun aina kun tuore taiteilija ilmestyy kehään näyttääkseen tuoreita tulkintoja siitä mistä taiteessa on, ja pitäisi olla kyse.
Netin välityksellä sain tuntuman Iina Heiskasen tuotantoon yhdeksän vuoden ajalta. Ei ollut vaikeaa löytää yhteneviä arvoja ja sävyjä. Hänellä näyttää olevan luonteva yhteys kansainväliseen avantgardeen, minimalismiin ja osittain käsitetaiteeseen. Samalla aaltopituudella, kukin omalla asenteellaan, herkkyydellään ja tyylillään.
Iinan kuvista ei kannattaisi sanoa niin paljon – ”Kuva ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa – se kertoo jostain muusta”, sanoi Juhana Blomstedt aikoinaan. Kiinnitin kuitenkin huomiota miten paljon kuva-avaruutta taiteilija pystyy loihtimaan esiin lähtöruudusta käsin. Teoksien herkkyystaso on hienovarainen ja kontemplatiivisesti koskettava. Harmaa toimii hyvin mietiskelyn kaikupohjana.
Olo kevenee.
J.O. Mallander
Ps taidehistorioitsijat voisivat kaivaa esiin Erik Kruskopfin tohtorinväitöksen ”Shaping the Invisible” ja löytää aiheita tuoreille tulkinnoille, aikamme tarvitsee kontemplatiivisen kulttuurin!
Taiteilijatapaamiset: sunnuntaina 3.9. klo 14-16 ja 24.9. klo 14-16
Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Ilta ja Pentti Kaskipuron rahaston apurahasta (kaksivuotinen työskentelyapuraha 2020). Osa näyttelyn teoksista on toteutettu apurahakaudella.
Kuva: Iina Heiskanen: Joutilaan mietteitä, 2023, installaatio: lehtikepit, frottaasi (uniikki)
kuvat: Aukusti Heinonen
