Nora Tapper 27.9.-22.10.2017

/ Tulevat ja menneet näyttelyt /

Veistoksia

Nora Tapper, Kansallisromanttinen maisema, 2017, leppä ja pellavaöljy, 62 x 76 x 25 cm. Kuva Jussi Tiainen

Raivasin keväällä kesäpaikassani kaadettujen puiden latvuksia polttopuuksi. Revin maahan taipuneita tuomia irti juurineen. Halusin metsästä metsän, en ryteikköä. Loppukesästä sahatuista kannoista ja taipuneista rungoista nousi lukemattomia virkeitä tuomen alkuja, innokkaasti kohti valoa. Heinä oli kasvanut korkeammaksi kuin minä.

Veistokseni ovat kolmiulotteisiksi veistettyjä maisemamaalauksia ja havaintoja maisemasta kesäpaikkani ympäristössä. Havainnoin maalauksia ja maisemaa ikään kuin kameran linssin läpi tarkentamalla katseen eri etäisyyksille. Pienten yksityiskohtien tarkastelun jälkeen kierrän objektiivin laajakulmalle.

Pidän Kasimir Malevitsin maalauksista. Maalauksessa Maison rouge (1932), on yksinäinen punainen talo avarassa, tyhjässä maisemassa. Paysage avec 5 maisons (1932), maalauksessa viiden talon rykelmä seisoo toisiinsa turvautuen viljapellon laidalla. Maalauksia katsellessani mieleeni muodostui kuva veistoksista. Niin muovailin keramiikkasavesta taloja, ja rakensin pilvitaivaan laatikkoon varastoimistani leppälaudan syrjistä. Amadio Modiglianin maalaus Puu ja talo (1919) sai saven käsissäni muovautumaan valkoiseksi taloksi, puun löysin kesällä talteen otetusta oksasta, maaston lepän kappaleista. Mikä minua maisemissa viehättää? Se, että katse voi levätä, ajatus saa harhailla etäisyyksiin ja lähelle.

Syksyn pimeässä illassa puiden lehdettömät oksat piirtyvät harmaata taivasta vasten. Lokakuun yö-veistos on kuin kappale seinää, joka on avautunut raolleen. Sisältä pilkottaa pimeys, hiljaisuus ja äärettömyys. Toisenlainen todellisuus.  Samoin kuin veistoksessa Musta kuu, joka on auringonvaloa heijastavan kuun kuva. Kuutamolla valo on aavemaista, mustuus mustaakin mustempaa. Hiljaisuus. Yksittäisen vesipisaran ääni. Maassa marrot puut. Vuosi käpertyy sikiöasentoonsa. Marraskuu on pieni piste, sisäänpäin kääntynyt. Helmikuun aikana tilan tuntu laajenee. Vuosi oikaisee asentoaan ja nousee keväällä pystyyn. Pimeän jälkeen valo häikäisee. Kesällä se levittää käsivartensa avaraan yöhön ja venyttelee autuaasti kohti valoa. Tuomenalut puhkeavat uuteen kasvuun. Venyvät pituutta, valtaavat metsäni, kasvattavat uudelleen tiheän ryteikön. Vuoden kierto on kuin ihmisen liikettä tai hengitystä, tapahtuu itsestään, vääjäämättä.

Nora Tapper 


Näyttelyä on tukenut: