Tiina Laitanen 5.-30.8.2015

/ Tulevat ja menneet näyttelyt /
TiinaLaitanen_kutsukuva
Tiina Laitanen: Takka ja punertava matto, 2015, vesiväri

Koska näyttelyni suurimmat veistokset ovat ainoasti kootut eivätkä miltään osin liimatut, joudun eristämään ne omalle alueelleensa pienen aitarakennelman taa. Muutenollen ovat ne puulajiltansa leppää, ja olen veistänyt ne käytellen pienehköä kirvestä, puukkoa, vyövesuria ynnä muutamaa talttaa. Vesuria olen juhlistanut kuvaamalla sen yhteen grafiikanvedoksista. Viime mainitut taasen kaikki ovat viivasyövytyksiä, mukana on muutama ennen esittämätön vanhempikin laatta. Näyttelyni maalaukset sitten ovat vesiväriä ohuehkolla paperilla. Intiaanien hiukset olen muutamissa tapauksin koettanut kuvata erästäkin taiteenlajin tyyliä myödäten niin, että kiiltokohdat sävytetään sinisellä.

Palatakseni vielä veistoksiin: ´siflaaminen´ tarkoittaa rikkaruohojen raappaamista pois hiekkakäytäviltä.

Tiina Laitanen