Elokuu 2023 – Milla Toukkari

/ Kuukauden taiteilijat / Grafoteekki
kuva: Aukusti Heinonen

Milla Toukkari
2.8.–27.8.2023

Kollaasi on tosin mahdollinen todellisuuden kuva. Tämä ajatus on ohjannut taiteellista työskentelyäni pitkään. Kuten varmaankin kaikki taiteilijat, pyrin kuvaamaan todellisuutta niin kuin se minulle näyttäytyy. Esittämällä kuvia haluan jakaa tuon todellisuuden ja kysyä, onko se totta. Etsintä on ajoittain pohdiskelevaa, toisinaan taas ahdistusta täynnä. Selvityksen kohteena on kuitenkin kaikki, mitä on: itse oleminen.

Kuvassa minua kiinnostaa eniten sen saumat: sekä kuvan sisäiset leikkausjäljet että kuvan ulkoreunat – se, miten se kiinnittyy todellisuuteen. Pidän sanasta epäjatkuvuuskohta. Se on murroksen, katkoksen paikka, jossa joudun pysähtymään ja kohtaamaan tämän hetken, joka on jo muuntumassa toiseksi. Teenkö minä eleen, vai annanko jäljen muodostua?

Reunalle täytyy pysähtyä. Kuilun partaalta voi joko hypätä tai astua siltaa pitkin toiselle puolelle. Siinä toinen sana, joka on tärkeä: toinen.

Olen kerännyt näyttelyyn valikoiman suhteellisen kaksiulotteisia kollaaseja, joista varhaisimmat ajoittuvat opiskeluvuosilleni Kuvataideakatemiaan. Monet teoksista ovat olleet esillä aiemmin muun muassa Turussa, Lahdessa ja Tampereella. Osa on varsinaisten teosten ohessa syntyneitä testejä. Mukana on myös materiaalikokeiluina alkunsa saaneita kuva-aihioita, joista on työstön kautta kehittynyt jotain uutta, minulle aiemmin tuntematonta. Jotain sellaista, jossa olen astumassa kuilun ylitse ilman siltaa.

www.millatoukkari.com