Nuoret 2023

/ Näyttelyt /

Nuoret 2023: Shia Conlon, Sadet Hirsimäki
Nuoret 2023
26.4.–21.5.2023

Taiteilijatapaamiset:
Sadet Hirsimäki la 6.5.2023 klo 13–14
Shia Conlon su 21.5.2023 klo 15–16

Vuodesta 1939 asti Helsingin Taidehallissa järjestetty Nuoret-näyttely on yksi Suomen vanhimmista edelleen järjestettävistä kuvataidenäyttelyistä. Nyt ensimmäistä kertaa näyttely laajenee seitsemään eri sijaintiin ympäri Helsingin keskustaa.

Näyttely esittelee 36 nuorta seuraavan sukupolven kuvataiteilijaa, joita yhdistää ikä: kaikki ovat alle 35-vuotiaita. He edustavat monipuolisesti kuvataiteen eri tekniikoita kuvanveistosta meemi- ja spoken word–taiteeseen.

Valittujen taiteilijoiden töissä korostuvat kysymykset identiteetistä ja yksilön asemasta osana yhteisöä ja laajemmin yhteiskuntaa. Teemoissa toistuvat ihmissuhteet, rakkaus, perhe, sukupuoli, herkkyys, materian katoavuus ja uudelleen syntyminen.

Näyttelyn järjestämisestä vastaa Suomen Taiteilijaseura yhdessä hankekumppaniensa kanssa. Osana näyttely Suomen Taiteilijaseura pilotoi uutta työsuhteisen kuvataiteilijan työn mallia Suomen kulttuurirahaston tuella. Tavoitteena on parantaa kuvataiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia.

Shia Conlon on Helsingissä asuva taiteilija ja kirjoittaja. Useimmat hänen töistään käsittelevät marginalisoituja ääniä ja kasvua katolisessa, työväenluokan Irlannissa. Hänen tämänhetkinen työnsä keskittyy epälineaariseen aikakäsityksen tutkimiseen sekä siihen kuinka valjastaa arkistojen, kielen ja muistin voima queer-representaation hyväksi. Conlonin työt perustuvat yhteistyölle, eivätkä ne olisi syntyneet ilman queer- ja trans-yhteisöjen avoimuutta ja haavoittuvaisuutta.

Sadet Hirsimäki työskentelee kuvien, maalauksen ja runollisuuden parissa. Hän myös kuratoi ja hänellä on kokemusta useista erilaisista yhteistöistä, kuten erilaisista ryhmänäyttelyprojekteista, työskentelystä Art Nouveau Art Magazinessa ja erilaisten häppeninkien organisoinnista.

IN ENGLISH

Shia Conlon is an artist and writer currently based in Helsinki. Much of his work has been centered around marginalized voices and about growing up in the landscape of working class Catholic Ireland. His current research is focused on non-linear time and how to use the power of archives, language, and memory as tools for queer representation. His work is rooted in collaboration and would not exist without the vulnerability and openness of the queer and trans community.

Sadet Hirsimäki works with pictures, painting and poetry. They also have a curatorial practice and experience in many kinds of collaborations such as a variety of group exhibition projects, working with Ante Nouveau Art Magazine and different art event organizing.

Lue lisää/ More information:

Shia Conlon

Sadet Hirsimäki