Pentti Kaskipuro taidekilpailu
Ensimmäisen Pentti Kaskipuro taidekilpailun voittajat on valittu
Rolando ja Siv Pieraccini säätiön järjestämän ensimmäisen Pentti Kaskipuro taidekilpailun voittajat on julkistettu lauantaina 10.10. Suomen Taidegraafikoiden Galleria G:ssä.
Ensimmäisen palkinnon (5 000 euroa) voitti Katja Syrjä teoksellaan Luodolla – På skäret, 2026
kivilitografia, etsaus, ompelu, luonnon maa- ja kasviväripigmentit, 94 x 70 cm
Rolando ja Siv Pieraccini säätiön Pentti Kaskipuro taidekilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kilpailuun oli mahdollisuus osallistua suomalaisilla taidegraafikoilla, jotka toimittivat kilpailuun signeeraamattoman, uuden grafiikanteoksen. Yhteensä 43 taiteilijaa osallistui taidekilpailuun. Juryn muodostivat Esa Riippa (pj), Hannu Hyrske, Inari Krohn, Rolando Pieraccini ja Mira Vornanen.
Rolando ja Siv Pieraccini säätiön on perustanut Rolando Pieraccini, joka on vuodesta 1975 lähtien toiminut taide- ja kirjakustantajana. Pieraccini on toiminut mm. Pentti Kaskipuron kustantajana.
Ensimmäinen palkinto Katja Syrjä
Katja Syrjä (1973, Uusikaupunki) on Ahvenanmaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hänen pääasiallinen työskentelytekniikkansa on kivilitografia, luonnon väripigmentit ja käsintehty paperi. Syrjä käyttää teoksissaan itse kasvattamiaan tai keräämiään raaka-aineita ja niistä valmistamiaan luonnonvärejä, tehden näin tekoprosessista tärkeän osan teosta. Yhteistyö eri tutkijoiden ja biologisten kenttätutkimusasemien kanssa Ahvenanmaalla on Syrjälle merkityksellinen ja ominainen tapa tehdä taidetta. Teoksissaan hän käsittelee luonnontieteeseen, kulttuuri- ja taidehistoriaan liittyviä aiheita, erityisesti työskentelyä innoittavat historian naistaiteilijat.
Taiteilija Katja Syrjä kertoo teoksesta:
”Tämä teos voisi olla mistä tahansa ulkosaariston luodolta. Se kuvaa saariston lempikasvejani Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Ahvenanmaalta. Usein teoksissani on joku tieteellinen tausta tai viite. Tämä teos jäi viimeiseksi, jossa kasvitieteilijä, kasvitieteen professori Carl-Adam (Aba) Hæggström (1941-2025) auttoi minua löytämään oikeat kasvit tähän kivilitografiaan.
Teoksessa olen kuvannut mm. keto-orvokin, rantakukan, keltamaksaruohon, ruohosipulin, meripiipun, pietaryrtin, merivirmajuuren, merirannikin ja isorantasapin. Teos kuuluu Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Klovharun saaren kasvistoa kuvaavaan sarjaan. Yksityiskohdat teokseen on piirretty kuparilaattoihin paikan päällä saarella. Teoksessa on yhdistetty ommelta, etsausta ja maalausta kivilitografiaan. Yksityiskohtana teoksessa on Päivi Fernströmin kirjonta pellavakankaalle keltamaksaruohosta.”
Toinen palkinto Sara Manninen
Toisen palkinnon (3 000 euroa) voitti Sara Manninen teoksellaan Signaali III, 2026
fotopolymeeri japaninpaperille, taustaus, 35 x 38 cm.
Sara Manninen (1996, Kangasniemi) on Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän työskentelee pääasiassa valokuvapohjaisen taidegrafiikan menetelmin. Mannisen työskentelyssä on keskeistä lähdekuvan ja valoherkän fotopolymeeri-painolaatan työstäminen erilaisin kokeellisin menetelmin. Musta painoväri sekä kuvitteelliset ja todelliset näkymät, joissa valokuvan dokumentaarisuus ja käsityön tuoma tulkinnanvaraisuus yhdistyvät, ovat tyypillisiä elementtejä hänen teoksissaan. Hän käsittelee teoksissaan ajallisuutta, jaettua ja subjektiivista muistia sekä rajatiloja kuvaston kautta, jossa tutulta tuntuva sekoittuu unenomaiseen.
Taiteilija Sara Manninen kertoo teoksesta:
”Signaali III on valokuvapohjaisella tekniikalla, fotopolymeerillä, toteutettu teos. Vedos on painettu japaninpaperille ja taustattu syväpainopaperille.
Teoksen lähtökohtana on toiminut ajatus liikkeen tunnun luomisesta staattiseen kuvaan. Työstövaiheessa hyödynnetyt eripituiset valotusajat luovat kuvaan etääntymisen ja lähentymisen vaikutelman. Teos leikittelee liikkeen ja pysähtyneisyyden paradoksilla. Teos on osa Signaali-sarjaa, jossa samaa kuva-aihetta on työstetty grafiikan prosessissa erillisiksi varioiviksi teoksiksi.”
Kolmas palkinto Sari Bremer
Kolmannen palkinnon (2 000 euroa) voitti Sari Bremer teoksellaan The Orchard, 2026
viivasyövytys ja akvatinta, 83 x 45 cm.
Sari Bremer (1976, Helsinki) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidegraafikko. Bremer työskentelee pääasiassa etsaustekniikan parissa. Hänen teoksensa rakentuvat kerroksellisesta taidegrafiikan prosessista, jossa viivasyövytys, väripinnat ja hienovaraiset sävyt luovat moniulotteisen ja tarinallisen kuvamaailman. Sari Bremerin tuotannon keskeisiä teemoja ovat luonnon kiertokulku, menneet sukupolvet, katoavaisuus sekä ihmisen ja ympäristön haavoittuva suhde. Hänen ilmaisussaan yhdistyvät maaginen realismi, hienovarainen huumori ja visuaalinen runsaus, jossa historian, mielikuvituksen ja nykyhetken tasot limittyvät toisiinsa.
Taiteilija Sari Bremer kertoo teoksesta:
”Olen käsitellyt viimeaikaisissa teoksissani menneitä sukupolvia, 1800-luvun tutkimusmatkailijoita sekä sukupuuttoon kuolleita elollisia. Minulle on vaikeaa selittää kuvieni merkityksiä, koska ne ovat monimuotoisia ja intuitiivisia. Ajatukseni on, että katsoja kohtaa kuvan, joka kertoo tarinan.
Orchard tarkoittaa hedelmätarhaa, jota ihminen hoitaa ja huolehtii. Se tuottaa hedelmäsatoa, mutta myös visuaalista kauneutta. Kuvassa on kuitenkin täysin villiintynyt viidakko, jonka juurien keskellä lepää kuollut nainen. Vastakkain ovat hyvin rehevä ja elinvoimainen luonto sekä kuollut hahmo. Saako viidakko energiansa kuolleen ruumiista? Onko nainen joskus huolehtinut paikalla olleesta hedelmätarhasta? Kuka nainen on? Kertooko kuva ajasta ihmisten jälkeen?
Onko nainen unohdettu esiäiti, myyttinen hahmo? Pohdin omia esivanhempiani. Useasti juuri naiset katoavat menneisyyteen, kun taas miesten sukulinjat elävät pidempään puheessa, kertomuksissa ja sukututkimuksessa. Pohdin, kuinka monet suvun hahmot muuttuvat menneisyydessä yhä sumeammiksi ja sumeammiksi, lopulta myyttisiksi hahmoiksi. Kuvan elinvoimainen viidakko ja kuollut nainen ovat vuorovaikutuksessa: mennyt ja tuleva, pysähtynyt ja rönsyilevä.”
Tiedustelut:
Riikka Tuomarla, toiminnanjohtaja, Suomen Taidegraafikot ry
050 449 9229, riikka.tuomarla@taidegraafikot.fi

Katja Syrjä ja Päivi Fernström Galleria G:ssä lauantaina 10.10.
Kilpailunssa palkitut teokset ovat näytteillä myyntikokoelma Grafoteekissa 15.10. alkaen
Kilpailussa palkitut kolme teosta ovat yleisön nähtävillä 15.10. alkaen myyntikokoelma Grafoteekissa (Pieni Roobertinkatu 10). Olemme avoinna ti-pe 12-17, la-su 12-16, tervetuloa!
Ensimmäiset 50 näyttelykävijää saavat Pro Kaskipuro yhdistykseltä lahjana Pentti Kaskipuroa esittelevän 240-sivuisen kirjan ALBUMI (toim. Tero Linnamies).



