Taidegrafiikan lyhyt oppimäärä
Taidegrafiikka on yleisnimitys menetelmille, joissa kuva valmistetaan painamalla eli vedostamalla laatalta, johon se on eri tavoin piirretty, kaiverrettu, syövytetty, maalattu tai valotettu. Vedotus tapahtuu paperille tai jollekin muulle materiaalille. Grafiikan juuret ovat Kiinassa ja Japanissa. Länsimaisen taidegrafiikan katsotaan syntyneen keskiajalla, jolloin sitä käytettiin lähinnä uskonnollisten tekstien kuvitukseen. Nykytaidegrafiikka on jatkuvassa muutoksessa ja taidegrafiikan tekniset mahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset. Usein taidegrafiikan tekniikoita yhdistetään kuvataiteen muihin ilmaisukeinoihin. Etenkin valokuvan vaikutus nykytaidegrafiikkaan on suuri.
Taidegrafiikan menetelmät ja tekniikat
Taidegrafiikan menetelmät jaetaan perinteisesti neljään eri ryhmään sen mukaan, mihin osaan laatasta painoväri jää ja miltä se siirtyy painettaessa paperiin.
Kohopainomenetelmissä se, mitä ei haluta painaa, kaiverretaan pois. Kohopainotekniikoita ovat puupiirros, linoleikkaus ja puukaiverrus. Alla olevissa videoissa kuvataiteilija Mirka Hokkanen esittelee, miten valmistuvat linoleikkauksella tehdyt grafiikan työt.
Syväpainomenetelmissä viivat ovat kaiverrettu tai syövytetty laatan pintaan syvennyksiksi. Vedostaessa väri siirtyy näistä syvistä osista paperiin. Syväpainotekniikoita ovat kuparikaiverrus, kuivaneula, mezzotinto, viivasyövytys (etsaus), pehmeäpohja ja akvatinta. Syväpainotekniikoihin kuuluvat myös useat valokuvapohjaiset tekniikat.
Laakapainomenetelmissä painopinta on tasainen. Painopinta käsitellään paikoin väriä vastaanottavaksi ja paikoin sitä hylkiväksi. Laakapainotekniikoita ovat kivilitografia ja offset-litografia.
Serigrafia eli silkkipaino perustuu painokehykseen pingotetun kankaan värinläpäisyyn. Jotta väri läpäisisi seulakankaan vain halutuista paikoista, voidaan esteeksi leikata maski tai vaihtoehtoisesti valottaa kuva filmiltä seulalle.
Pigmenttitulostimien käyttö taidegrafiikassa on yleistymässä. Digitaalisia työvälineitä käyttämällä taiteilija tulostaa kuvansa arkistokelpoisilla pigmenttimusteilla paperille tai muulle materiaalille.
Taidegrafiikan vedossarjat ja vedosmerkinnät
Taidegrafiikan menetelmät mahdollistavat sarjojen vedostamisen. Taiteilija vahvistaa sarjanumeroinnilla ja signeerauksella jokaisen hyväksymänsä vedoksen.
Numerointi ei viittaa vedosten arvoon tai vedostusjärjestykseen, vaan kertoo, montako kappaletta sarjasta on tehty. Vedoksia voi olla yksi tai jopa useita satoja, riippuen käytettävästä tekniikasta ja halutusta vedosmäärästä. Uniikkivedokset merkitään yleensä 1/1.
Yleisimmät vedosmerkinnät:
T.p.l’a (Tirée par l’artiste) tarkoittaa että vedos on taiteilijan itsensä vedostama. Merkintä löytyy yleensä vedoksen vasemmasta alareunasta vedosnumeron vierestä. Jos merkintää ei ole, on vedostustyön tehnyt taidevedostaja.
E.v. (Edition variée, Edition variable) tarkoittaa, että vedossarja on vaihteleva. Sarjan vedokset voivat poiketa toisistaan esimerkiksi väreiltään tai niissä on voitu käyttää yksilöllisiä työvaiheita vaihtelun aikaansaamiseksi.
E.A. tai A.P. (Épreuve d’artiste / Artist’s Proof) on varsinaisen sarjan lisäksi painettu taiteilijan sarja. Sen kappalemäärä on yleensä 10 % varsinaisen sarjan määrästä.
H.C. (Hors Commerce) tarkoittaa myynnin ulkopuolella olevaa. Nämä vedokset ovat yksityiseen käyttöön tehtyjä, eivät myyntiin tarkoitettuja. H.C.-vedoksia voi olla varsinaisen sarjan lisäksi muutamia.
Suomen Taidegraafikot ry on luotettava taidegrafiikan asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä taidegrafiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Sivun alalaidasta löytyy yksityiskohtaisempaa kirjallisuutta koskien taidegrafiikkaa ja taidegrafiikan tekniikoita.
Taidepiirtäminen
Piirtäminen on taiteenalat kattava perusilmaisu. Piirros on aina uniikki. Se on usein luonnos johonkin teokseen, mutta yhtä usein se on omaa ilmaisuaan hyödyntävä, itsenäinen taideteos. Piirtämisen keinovalikoima on laaja ja uudistuva. Klassisia piirrosmateriaaleja ovat hiili, lyijykynä, värikynä, erilaiset liidut,tussi, akvarelli ja niiden yhdistelmät paperille tai kankaalle toteutettuina. Tavallisin signeeraustapa on taiteilijan nimi ja teoksen valmistumisaika piirroksen oikeassa alakulmassa. Piirros voi olla myös tilapiirros ja sen taltiointi, animaatio tai sähköistä tekniikkaa hyödyntävä teos.
Kirjallisuus
Puupiirros
Puupiirroksen taito. Öljyväripuupiirros ja japanilainen vesiväripuupiirros. Moilanen Tuula, Laitinen Kari, Tanttu Antti (1999). Taideteollinen korkeakoulu.
Puupiirros. Askola, Vilho (1982). Luova Grafiikka ry.
Metalligrafiikka
Syväpaino – metalligrafiikan uudet ja perinteiset menetelmät. Lehtinen Tuula (2010). Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.
Litografia
Taidelitografia: Kivipiirros, offsetlitografia. Karjalainen Juho, Söderlund Kenneth (2001). Taideteollinen korkeakoulu.
Kivipiirros/ Litografia. Karjalainen Juho (1984). Luova Grafiikka ry.
Serigrafia
Monipuolinen serigrafia: työvaiheet, välineet, materiaalit. Lehtinen Jukka, Mörö Reijo, Reijonen Olli (2002). Taideteollinen korkeakoulu.
Silkkipaino/ Serigrafia. Kanerva Raimo, Koskela Matti (1979). Luova Grafiikka ry.
Fotogravyyri
Polymer Photogravure – A New Method for Photographers and Graphic Artists. Eskola Taneli, Holopainen Kari (1996). Taideteollinen korkeakoulu.
Gravyyrioppi. Syväpainotyötä valokuvaajille ja taidegraafikoille. Eskola Taneli, Holopainen Kari. (1995) Musta taide.
Paperin valmistus
Käsintehty paperi. Moilanen Tuula (2001). Kustannusosakeyhtiö Taide.
PAPERIA! Lyhyt johdatus paperin historiaan ja valmistusmenetelmiin. Putkonen Väiski (1995) Otatieto Oy.
Yleisteoksia
Kansallista vai modernia: taidegrafiikka osana 1930-luvun taidejärjestelmää. Anttonen Erkki (2006). Valtion taidemuseo.
Grafiikka: tekniikkaa ja taidetta. Malme Heikki (2002). Ateneumin taidemuseo.
Vedostuksia. Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta. Nyrhinen Tiina, Väisänen Hannu (2003). Kustannusosakeyhtiö Otava.
Maailmankuvan Heijastumia. Euroopan grafiikan mestareita Rembrandtista Goyaan. Toim. Harju Virpi (2006). Valtion taidemuseo, Sinebrychoffin taidemuseo.
Taidepiirtäminen
On line. Drawing through the twentieth century. Cornelia H. Butler, Catherine de Zegher (2010). The Museum of Modern Art, New York.